Tiedotteet
VSVU paras pisteseura kotikisoissa, 5 kultaa ja yksi pronssi
13.9.2017
Heittoviisiottelun SM-kilpailut järjestettiin Turussa 9.9.2017. Osallistujilla oli vaihtelevat olosuhteet. Kilpailupäivän alussa oli sateista. Loppua kohti parani. Aurinko lämmitti iltapäivästä alkaen…
8 mitalia SM-maantiejuoksuista Tampereelta
4.9.2017
SM-maantiejuoksu järjestettiin Tampereen Messukeskuksen ympäristössö 3.9.2017. Sää suosi kilpailijoita, lähes kesäisellä lämpötilalla. Muutenkin kilpailut onnistuivat kaikin pulin hyvin. Tästä kiitos…
EM-Århus, 12 mitalia
18.8.2017
Seuramme urheilijat puolustivat Suomen mainetta loistavasti Tanskassa Aarhusin EM-kilpailuissa 27.8. - 7.8.2017. Mitalisaldo 2 - 5 - 5.
Lohjan helteessä kolme SE:tä VSVU:n urheilijoille
11.7.2017
SAUL yleisurheilun Suomen mestaruuksista kamppailtiin 7.-9.7. Lohjan keskusurheilukentällä, jonka remontti valmistui juuri kisojen alla. Puitteet viikonlopun aikana olivat huippuluokkaa. Kilpailuihin…
SM-viestit Vaajakoski - Kolme uutta SE:tä
16.6.2017
SM-viestit juostiin Vaajakoskella 10.6.2017. VSVU osallistui isolla joukkueella. Ilmoitimme 43 joukkuetta. Loukkaantumisista ja sairastumisista johtuen emme saaneet kaikkia joukkueita mukaan. Kaikesta…

Paavo Nurmi Games/Master tulokset
15.6.2017
Paavo Nurmi Games/Master kilpailujen tulokset löytyvät oheisesta linkistä. Tulosten luokittelussa on on käytetty WMA:n agegrader-taulukkoa, jossa on ikäkertoimet on huomioitu. Vertailu on tehty…
Mitaleja halli-5-ottelun SM-kilpailuista Tampereelta
6.4.2017
Halli-5-ottelun SM-kilpailut huipensivat kuluneen hallikilpailukauden. Kilpailut järjestettiin Tampereen Messukeskuksessa 2.4.2017. VSVU:n urheilijat pokkasivat kolme kultamitalia ja yhden pronssisen…
Menestykselliset MM-hallit Etelä-Koreassa
3.4.2017
VSVU:n urheilijat saavuttivat 2 kultamitalia ja 2 pronssimitalia Daegussa Etelä-Koreassa 19.-25.3. pidetyissä MM-halleissa.

SM-hallit Liikuntamyllyssä: nuorten ja vanhojen esiinmarssi
14.2.2017
VSVU onnistui hienosti Liikuntamyllyssä järjestetyissä SAUL:n SM-hallikilpailuissa. Osanottajia oli normaalia vähemmän n. 750. Kahden päivän aikana tehtiin lajisuorituksia lähes 1200. Järjestelyjen…
Vauhdittomien hyppyjen mitalit: 5 kultaa ja 3 hopeaa
17.1.2017
Jyväskylän Kenttäurheilijat oli järjestelyvastuussa tämän vuoden Suomen aikuisurheiluliiton vauhdittomien hyppyjen SM-kisoissa. VSVU:n pieni kuuden urheiljan joukkue toi tuliaisina viisi kultaista ja…
Perinteiset kauden päättäjäiset
10.12.2016
VSVU:n kauden päättäjäiset vietettiin perinteisissä merkeissä Turun keskustassa Brahenkadulla TKY:n toimitiloissa. Kauden parhaat urheilijat palkittiin. Vietettiin aikaa yhdessä puuron ja…
Menestystä MM-Perhistä. 3 kultaa ja 8 hopeaa
4.12.2016
Aikuisyleisurheilun MM-kilpailut järjestettiin Australian Perthissä 25.10.-7.11.2016. VSVU:ta ja Suomea edusti yhdeksän jäsentämme paremmalla kuin hyvällä menestyksellä. Kruununa oli N70 Kirsti…
SM 10 km 2016: VSVU:lle 7 mitalia
29.8.2016
VSVU:n kestävyysjuoksijat menestyivät hyvin Pirkkahallin ympäristössä käydyssä Aikuisurheiluliiton SM-tiekympillä. Kultamitaleita kertyi kolme, hopeita kolme ja pronsseja yksi. Yksilövoittajia olivat…
SM-Iisalmi: Naiset nousussa, Kirstille kaksi SE:tä
12.8.2016
VSVU:n urheilijat hankkivat Iisalmesta kaikkiaan 59 mitalia: 32 kultaa, 16 hopeaa ja 11 pronssia. N70 Kirsti Viitanen ylsi peräti seitsemään Suomenmestaruuteen. Lajeja olivat 100 metrin juoksu,…
VSVU:n urheilijat hankkivat Iisalmesta kaikkiaan 59 mitalia: 32 kultaa, 16 hopeaa ja 11 pronssia.
12.8.2016
N70 Kirsti Viitanen ylsi peräti seitsemään Suomenmestaruuteen. Lajeja olivat 100 metrin juoksu, moukari, painonheitto, seiväs, pituus, kolmiloikka ja keihäs. Keihään ja seipään tulokset ovat uusia…